Tyyron pastori Mohammed puhuu asiaa

  Tyyron pastori Mohammed haluaa lännen uskovien ymmärtävän suuret -eivät vain haasteet, vaan myös mahdolliuudet, jotka viime vuosien Lähi-idän levottomuudet ovat aiheutteneet:




Käännös suomeksi (valitse videon valikosta suomennos näkyviin, alla koko käännösteksti):

Synnyin vuonna 1966 Beirutissa, Libanonissa - isäni oli palestiinalainen ja äitini libanonilainen.

Isäni oli syntynyt Gazassa ja Israelin vallattua maan hän liittyi Israelin vastaiseen vastarintaliikkeeseen ja alkoi suorittaa operaatioita Jordaniasta käsin.

Hän ajautui vaikeuksiin Jordanian viranomaisten kanssa ja joutui lähtemään Jordaniasta ja meni Lebanoniin jossa hän tapasi äitini ja he menivät naimisiin

Sitten hän lähti ennenkuin minä synnyin, Äitini täytyi tehdä töitä päivät ja yöt joten käytännössä olin katulapsi. Olin aina kadulla ja menin kotiin vain nukkumaan.

Naapurustossanin oli evankeelinen kirkko ja pyhäkoulun opettajat kulkivat kaduilla kutsuen lapsia osallistumaan pyhäkouluun.

Niinpä olin yksi kutsutuista lapsista, katulapsihan aina etsii huomiota, joten hyväksyin kutsun. Pyhäkoulu osoittautui minulle mukavaksi paikaksi, koska siellä he kertovat kertomuksia, voit värittää, he antavat sinulle leikkikaluja, voit syödä kakkuja, juoda mehua. Se on hyvä paikka katulapselle pitää hauskaa, joten kuusi vuotiaasta asti muistan osallistuneeni pyhäkouluun säännöllisesti joka sunnuntai. Se oli kuin kirkossakäyntiä kelle tahansa kirkossakävijälle, minulle sunnuntai-aamu oli pyhä.. Minun täytyy mennä pyhäkouluun, siellä on hauskaa ja sitä jatkui kunnes olin 14 vuotias.

14 vuoden iässä olin valmis kohtaamaan Vapahtajani, kaksi vuotta aiemmin kysymykset alkoivat nousta; missä Jumala on, kuka Jumala on, miksi olen muslimi, missä isäni on?

Täytyy ymmärtää tausta, jossa elin. Asuin Beirutin Amerikkalaisen Yliopiston vieressä siihen aikaan, oli vallankumouksia menossa kaikkialla, kommunismi nousussa ja Kylmä Sota jo huipussaan. 1973 oli israelin ja arabien välinen konflikti, rauha näkyi horisontissa. Ihmiset puhuivat, opiskelijat puhuivat, se oli aikaa (jolloin olin) opiskelijoiden parissa siellä.

Jo kahdentoista vuoden  iässä kysyin kriittisiä kysymyksiä. Silloin käännyin islamin puoleen, olinhan muslimi  ja erikoisesti äidin puolen sukuni oli muslimi oppineita. Niin aloin lukea Koraania ja ottaa opetusta siitä löytääkseni varmoja vastauksia kysymyksiin, joita minulla oli, mutta en saanut niitä. Oli paljon vastakohtaisuuksia, joita en voinut hyväksyä.

Muistan myös, että olin vapaa ajattelemaan. En ollut isän tai äidin vaikutuksen alla, jotka olisivat kertoneet mitä saan ajatella tai (sanomassa) ettei ole oikein mitä puhut. Olin vapaa ajattelija. Voin kysyä kysymyksiä saatoin epäillä ilman mitään ongelmaa.
Siihen aikaan myös kävin seurakunnassa ja osallistuin pyhäkouluun ja 14 vuoden iässä olin kuullut evankeliumia jo kuusi vuotta ja kauemminkin.

Asiat loksahtivat kohdalleen, löysin totuuden. On kuin Herra olisi avannut silmäni näkemään tilani tarkasti ja antanut vastauksia; miksi olen tai olin tälläinen, miksi isäni jätti minut, miksi ympärillä on sotia, miksi maailma on sellainen kuin on. Käsitin syntisyyteni ja vanhempieni syntisyyden tuottavan ympärillämme maailmassa olevan kurjuuden ja kärsimyksen ihmisille ja että Kristus on vastaus. Tämän rakkauden sanoman on Jumala avannut kautta historian lehtien meille.

Muistan miten sunnuntaina 1979 pyhäkoulun opettaja kysyi meiltä, kuka haluaa ottaa vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajana. Olisin halunnut nostaa käteni, mutta siellä oli liian monta muslimi kaveriani, enkä halunnut ottaa riskiä ja sanoin ei, en tee sitä nyt, mutta syvällä sielussani olin valmis, en pysty vastustamaan enää ja menin kotiin, enkä pystynyt nukkumaan sinä yönä. Kääntyilin vuoteessani. Vuoteeni oli muovipussi (täynnä) vaatteita ja aina kun liikahdin se piti kaikenlaista ääntä.

Pelkäsin herättäväni äitini, me kaikki nukuimme samassa huoneessa ja noin kolmen aikaan muistan (miten) sinä aamuna sanoin vain: "Herra Jeesus, ole hyvä ja auta minua. Olen avuton ja toivoton, enkä voi kestää enää, tarvitsen sinua." Kyynelin silloin (tätä pyysin).

Puolen tunnin sisällä nukahdin ja heräsin innostuneena aamulla. Otin yhden monista Uusista Testamenteistani, kahdeksan vuoden pyhäkoulun käynnin jälkeen olet koonnut paljon Uusia Testamentteja...

Otin yhden ja laitoin sen koululaukkuuni ja menin kouluun alkaen kertoa ihmisille kokemuksestani, enkä voinut olla hiljaa. Kerroin vain Jesuksesta kadulla, koulussa, työssä, kotona; Jeesus, Jeesus ja ihmiset sanoivat; vinksahtiko tämä kaveri vai mitä hänelle tapahtui, putosiko hän yöllä sängystään.

Kaikki ihmettelivät miksi tämä tapahtuu? Olin tulessa siihen aikaan, en voinut olla hiljaa, minun täytyi puhua, kertoa ihmisille, mitä oli tapahtunut minulle; -muutos.

Voin ymmärtää lapsia, jotka ovat kasvaneet kristityissän kodeissa - minne menenkin puhumaan nykyään, kerron heille, että älkää vain jättäkö kohtaamatta todellista Jeesusta. Ei sitä, josta isäsi ja äitisi kertoi. Koe se mitä minä koin, se muuttaa koko elämän.

Se oli aikaa, joka meni käsityskyvyn yli. Koin elämässäni ylivuotavaa iloa, koin lepoa ja rauhaa. Kaikki vastaukset tulivat kysymyksiin, jotka tekivät elämästäni ongelmallisen ja traumatisoivat minua. Kasvaa ilman isää on traumatisoivaa, ja jos et löydä vastausta Jumalassa, miksi se tapahtui, et voi käsittää.

Minä ymmärsin miksi, koska Jumala halusi pelastaa minut ja Hänellä oli suunnitelma. Kaikki toimi hyväksi, ikihyväksi, ei maalliseksi ja kun olin uppoutunut toimeentulovaikeuksiin ja ettei minulla ollut isää, Jumala oli todella kiinnostunut ikuisuus hyvästäni.

Ilo, jota koin kohdatessani Jeesuksen, oli paljon suurempi silloin, kuin (mitä on) omistaa isä. Joten siitä lähtien Jeesus oli se juttu ja se aiheutti minulle ongelmia tosiasiassa jatkuvasti. Ongelmiin vanhempieni kanssa. Heidän täytyi heittää minut ulos ja sanoa; se on joko seurakunta tai koti, joko Kristus tai me. Minä olin rakastunut Jeesukseen, eikä ollut vaikea valita. Jeesuksen halusin pitää.

Minun täytyi jättää kotini ja mennä asumaan varastoon, jossa olin ollut töissä. Omistaja tiesi tapahtuneen ja sanoi: "Mohammed voit tyhjentää huoneen, viedä tavarat toiseen huoneeseen, laittaa paikat kuntoon ja nukkua siellä niin kauan kuin haluat.

Myöhemmin jouduin ongelmiin fundamentalistien kanssa, koska aina puhuin Jeesuksesta. Kuka on tuo Mohammed, joka saarnaa Jeesuksesta ja evankelioi Jeesuksesta ja he olivat perässäni. He yrittivät tappaa minut kerran, siinä onnistumatta.

Pastorini täytyi viedä minut kylään Bibloksen alueella, josta hän oli kotoisin ja on nimeltään Munsif ja laittoi minut siellä sisäoppilaitokseen kuudeksi kuukaudeksi piilottakseen minut.

Sen jälkeen tulin takaisin ja aloin taas puhua, enkä voinut olla hiljaa, vaikka hän sanoi minulle, että ole hiljaa. En voi olla hiljaa. Kaikkialla minne menen tarjoutuu mahdollisuuksia kertoa Jeesuksesta, Kutsun ihmisiä seurakuntaan, alan tehdä lapsityötä.

Vuoden 1985 loppupuolella olin evankeelisessa koulussa Beirutissa, siellä oli opettaja, joka oli seurakuntamme jäsen. Meillä oli tapana mennä kadulle evankelioimaan yhdessä. He tappoivat hänet ja pastori sanoi: "Sinä olet seuraava, enkä minä salli sitä." Niinpä hän otti yhteyttä ystäviinsä Yhdysvalloissa ja Bob Jones Yliopistossa Greenvillessä Etelä-Caroliinassa ja hän sanoi, että täällä on kaveri, jonka elämä on vaarassa, minun täytyy saada hänet pois täältä, järjestäkää hänelle jotain.

He järjestivät asiat niin, että voin mennä Raamattukouluun siellä ja niin 1986 ensin USA:han. Ensin Lontoon Heathrow lentokentälle ja sieltä Philadelphiaan ja sieltä Greenvillen Spartanburgiin.

Se oli eka matkani Amerikan Yhdysvaltoihin 1986, pyrkiäkseni raamatulliselle uralle, opiskellakseni Raamattua ja ehkä jatkaa pastoraali-opintoja tai raamatullista teologiaa.

Mutta kun aloitin ensimmäisen lukukauden, sain vain pelkkiä kymppejä ja ajattelin; tämä on liian helppoa minulle. Se oli siksi, koska alusta alkaen ahmin Raamattua. Tarkoitan, että luin Jumalan Sanaa päivittäin ja kuuntelin sanomaa. Olin tiiviisti osallisena Jumalan Sanan opiskelussa ja luen kirjoja, paljon kirjoja.

Niinpä vaihdoin liikeopintoihin ja pyrin saamaan oppiarvon kirjanpidossa ja 1989 sain sen. Ja ennen viimeistä lukukautta minulle tarjottiin työtä Arthur Andersenin toimesta New Yorkissa ja sitten sain toisen työtarjouksen Price Waterhouseilta mennä Kairoon, koska osaan arabiaa, mutta jostain syystä Herra ei antanut minun ottaa vastaan niitä toimia, eikä antanut minun jatkaa USA:ssa.

Tunsin, että minun täytyy mennä takaisin, en tiedä miksi. Joskus Jumala johtaa ihmeellisin tavoin. Vaikka kaikki oli valmiina pysyä siellä; tarkoitan, että (siellä) oli tyttö, johon olin rakastunut, olisimme voineet mennä naimisiin olisin voinut ottaa tarjotun työn vastaan, mutta jostain syystä menin takaisin.

Kun palasin 1989, Libanonissa oli sota ja kaikki menossa ihan sekaisin. Lentokenttä oli suljettu, joten jouduin lentämään Kyprokselle ja sieltä menemään laivalla Junieen ja sieltä maanteitse Beirutiin. Tullessani löysin neljä tai viisi seurakuntalaista jäljellä, useimmat naisia ja toiminta oli pysähdyksissä.

Joten Mohammed alkoi vanhaan tapaansa saarnata, evankelioida, vierailla ihmisten luona Vuoden sisällä seurakunta kokoontui uudelleen ja ihmiset alkoivat tulla ja asiat menivät maailmassa eteenpäin. Seurakunta kasvoi 1991 mennessä sataan osallistuvaan henkilöön, mukaanluettuna anoppini ja vaimoni.

He tulivat mukaan seurakuntaan ja muistan miten tapasin vaimoni koripallokentällä vuonna 1985 ja pelasimme yhdessä. Tapasin mennä Amerikkalaiselle Yliopistolle, hän asui sen kampuksella, isänsä oli voimalaitoksen päällikkö. Kun pelasimme yhdessä kerroin aina hänelle Jesuksesta ja hän sanoi, että olet hullu Jeesuksesi kanssa en halua puhua kanssasi, jätä minut rauhaan. Minä aina evankelioin häntä. 
Sitten 1991 hän tuli seurakuntaan äitinsä kutsumana, joka oli jo käynyt muutaman kerran aiemmin; tulehan kuulemaan tätä kaveria, jonka nimi on Mohammed ja hän puhuu Kristuksesta ja johtaa seurakuntaa. Ja hän tuli sanoen sitten; minähän tunne tämän kaverin, hän aina vaivasi minua Jeesuksella, kun pelasin koripalloa.
Suhde kehittyi, hän pelastui -ajattelisin- neljä kuukautta sen jälkeen kun alkoi käydä seurakunnassa. Seurustelimme vuoden ja sitten menimme naimisiin.

Pastori palasi takaisin siihen aikaan ja luovutin seurakunnan hänelle. Menin liike-elämään, kasvettuani katulapsena ja köyhänä, koin aina halua saavuttaa jotain ja todistaa kykeneväni johonkin. Halusin seurata tätä unelmaa. Yritin saada Jumalankin vakuuttuneeksi siitä.

Kuitenkin Jumala oli siitä päivästä kun pelastuin kutsunut minut työhönsä. Tiesin Hänen antaneen minulle lahjat ja näyn saavuttaa ihmisiä, mutta kieltäydyin vastaamasta Jumalan kutsuun, halusin toimia omalla tavallani. Tulisin olemaan liikemies ja kannattaisin seurakuntaa ja antaisin köyhille, auttaisin lähetyssaarnaajia.

Tosiasiassa liikeurani varhaisina vuosina, 25 vuotiaana minulla oli lähes puolen miljoonan dollarin omaisuus. Minulla oli oma tehdas ja kauppa. Omistin oman talon hyvällä paikalla Itä-Beirutissa ja asiat rullasivat ihan kivasti. Annoin ihmisille auttaen heitä. Ajoittain tuhatkin dollaria kuussa annoin seurakunnalle ja ihmisille.

Yritin vakuutta Jumalaa, että tämä on (oikea) tapa. Jumala aina kertoi minulle, ettei Hän tarvitse minun rahojani. En tarvitse sinun älykkyyttäsi, en tarvitse mitään mitä sinulla on. Se mitä tarvitsen on, että tottelet. Anna minulle sydämesi. Se oli vaikeaa, kamppailin (asian kanssa), koska rakastin bisnestä ja rakastin Jeesustakin. Tämä konflikti sai aikaan elämässäni suuren taistelun.

Mutta Jumala oli kärsivällinen minua kohtaan vuoteen 1995 asti, jolloin Hän otti esille ison kepin. Hän sanoo; rakastan sinua liian paljon, minulla on sinulle suunnuitelma, enkä ole valmis jättämään sinua yksin.

Niinpä Hän otti esiin ison kepin ja sain löylytyksen, suuren sellaisen ja muutaman vuoden aikana menetin kaiken. Minut riisuttiin paljaaksi, olin veloissa, jouduin vankilaan vararikon vuoksi. Vastaani nostettiin paljon syytteitä, minulla oli kaikenlaisia ongelmia.

Oltuani puoli vuotta vankilassa, vapauduin. Mutta sen sijaan, että olisin vastannut Jumalan kutsuun ja sanonut; se mitä tahdon tehdä, on mitä sinä tahdot minun tekevän, menin takaisin liikemaailmaan. Olin kovapäinen kuin härkä ja jälleen Jumala antoi minulle leiviskän. Muutamassa vuodessa olin taas voiton puolella, maksoin pois joitain velkojani, samaan aikaan kasvattaen liiketoimintaa.

Meillä meni hyvin, kunnes 2008 yhtenä päivänä vein lapseni kouluun, kuten tapanani oli, viedä poika kouluun ja lähteä hölkkäämään Beirutin rannalle. Kun silloin olin juoksemassa, se vain klikkasi taas, samat tunteet ja sama tilanne kuin 1979 kun pelastuin. 

Koin miten typerä olen vaihtaessani Herran palvelemisen tämän maailman mammonaan. Sanoin; se on loppu nyt, ei enää bisneksiä. Menin vaimoni puheille, pyytäen häntä sulkemaan liikkeen, muuttamaan kaiken rahaksi -voitolla tai tappiolla. Hän sanoi: "Sekositko sinä, oletko hullu? Meillähän on viisi lasta, miten niin; sulje liike? Miten me huolehdimme lapsistamme? Millä me elämme? Eihän meillä ole muita tuloja."

Sanoin: "Herra pitää huolen, sulje se vain." Hän sanoi: "Ei, en minä sulje sitä." Johon totesin, että sitten sinä huolehdit siitä, minä EN tule olemaan kaupoissa, enkä tee tuntiakaan töitä niissä, minä tulen olemaan kaduilla kertomassa Jeesuksesta. Se on se, mitä Jumala haluaa minun tekevän, ja niin minä teen. Hän alkoi realisoida ja teki niin, kunnes meille jäi vain yksi kauppa. Se oli kirjakauppa, hän hoiti sitä ja minä saarnasin kaduilla tehden katuevankeliointia Tripolissa, Beirutissa ja Juniessa Bybloksessa ja Jumala johti meidät alas Tyyroon evankelioimaan ja rakastuin siihen paikkaan.

 Jeesus oli täällä. Kaksi tuhatta vuotta sitten Hän tuli Tyyroon. Apostoli Paavali oli täällä. Tämä on evankeliumien maita, Ylä-Galileaa. Täällä Jeesus kulki ympäriinsä saarnaten ihmisille. Ei ole enää majakkaa, on ihan kuollutta. 95% (on nyt) muslimeja, ei valoa, täydellinen pimeys. Koin Herran sanovan minulle; mene ja valloita maa takaisin.

Paholainen on islamin kautta kontrolloinut koko aluetta ja me olemme siellä loistamassa Jeesusta ja vapauttamassa tuosta kahleesta, jossa ovat. Joo, kyllä olemme siellä paholaisen pesässä saarnaamassa Kristusta. Kun ollaan 95%:lla muslimi alueella, olemme siellä valona ja siihen Jumala on meidät kutsunut.
Viime 50-60 vuotena on tehty (vain) heikkoja yrityksiä tavoittaa muslimi maailmaa Kristukselle ja voin ymmärtää miksi koska ihmiset ovat islamofobisia. Islam on väkivaltainen, edistää väkivaltaa eri tasoilla, riipuen olosuhteista.

Ihmiset ovat peloissaan, mutta ajattelen, että meillä on ase, joka on paljon suurempi kuin väkivalta ja voi voittaa sen. Se on rakkaus. Useimmiten me haluamme joko rakastaa tai emme. Tai haluamme sanoa totuuden emmekä rakastaa. Uskon, että evankelioinnissa rakkaus ja totuus kulkevat yhdessä.

Jos rakastat ihmisiä uhrautuvasti ilman varauksia voit sanoa totuuden heille ja he ottavat sen vastaan sinulta, koska he tietävät, että rakastat heitä. Jos et rakasta heitä ja haluat sanoa totuuden he eivät ota sitä vastaan sinulta, koska he ajattelevat sinun olevan tekopyhä. Sanot jotain, mutta käyttäydyt toisin.

Me Tyyrossa rakastamme ihmisiä ja uhraudumme. He näkevät, että kuljemme, ei vain yhtä virstaa, vaan kolme. He tietävät että rakastamme heitä ja niin voimme rohkeasti sanoa heille, ettemme ole heidän kanssaan samaa mieltä, emme usko, että  mitä te uskotte on oikein ja siksi on vaara, että meitä saatetaan vahingoittaa.

Kyllä, mutta kuka sanoi, että evankeliumi on ilman hintaa? Jeesus sanoi, että maailmassa teillä on ahdistus, nuttä olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman. Se oli profeetallinen toteamus Jeesukselta. Ennekuin hän jätti meidät Hän kertoimeille, että meillä tulee olemaan ongelmia, Mutta Hän myös kertoi, että tulemme olemaan voitollisia. Me palvelemme Tyyrossa ja tiedämme, että saamme voiton.

Meidan on suotu, ei vain uskoa, vaan myös kärsiä. Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän  ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Joten on selvää Raamatussa, että kun evankelioit, kun kerrot ihmisille Jeesuksesta, tulet kärsimään. Jos Jumalan armo ei salli sitä syystä tai toisesta, se on ok. Vaimoni ja minä menimme Tyyroon ja me laskimme kustannukset.

Hän tiesi, että saattaisimme kuolla ja minä tiesin sen. Molemmat tiesimme, että lapsemme voisivat ola vaarassa. Mutta me myös tiesimme, että Jumala, joka kutsui ja lähetti meidät, on pitävä huolta meistä ja varjeleva meitä. Jos aika tulee ja meidät uhrataan Hänen kunniakseen, ei se meille ole ongelma. Tällä mielellä me menimme Tyyroon.

Oli tapauksia, kun he laittoivat minut vankilaan, koska selvästi julistin, että Islam ja kristinusko eivät ole sama asia, eivätkä johda saman Jumalan luokse. Jos yhtään tunnet Libanonia, tämähän on kiellettyä, koska keikutat venettä.

Kaikki haluavat elää Libanonissa onnellisesti yhdessä, mutta minä olin TV:ssa 6 miljoonan ihmisen edessä ja sanoin Islamin olevan niin kaukana kristiuskosta kuin helvetti on Taivaasta. Se oli tarpeeksi joutuakseni vankilaan.

He  punoivat juonen menneisyydestäni ja laittoivat minut sisään. Mutta tiesin, että se oli hinta, joka minun täytyi maksaa, ennenkuin he hyökkäsivät pakettiautoomme ja löivät vaimoani. He rikkoivat ikkunan autostamme, kun vaimoni oli kuljettamassa lapsia maksaa.

Muutama päivä sitten he rikkoivat meidän mainoksemme Tyyrossa, koska yksi muslimi oli kääntynyt ja avoimesti ja julkisesti tunnusti olevansa kristitty.

Niinpä minulle vaino on osa peliä ja kuka tahansa kristitty, joka ajattelee voivansa välttää vainoa, -minun mielestäni se ei ole mahdollista.

Kuten ole aiemmin sanonut; olemme paholaisen pesässä hyökkäämässä paholaisen linnaketta vastaan. Ei paholainen sinulle pusua anna, jos kimppuunsa hyökkäät.
Se hyökkää takaisin. Ei hän typerä ole ja tietää ettei voi vain katsella touhujasi. Aina kun yrität välttää vainoa, teet sen evankeliumin kustannuksella.
Tehdessäsi kompromisseja välttääksesi vainoa luovut asemastasi. Sitä en tahdo tehdä luopuakseni asemastani ja tinkiäkseni evankeliumista, vainoa välttääkseni. En tiedö miten viisas voit olla. En usko, että voimme olla viisaampia kuin Jeesus. Hän tuli ja häntä piti vainota ja hänen piti kuolla, ei ollut toista tietä.

Ja evankeliumin leviämiseksi ja että ihmiset voisivat tietää totuden, meidän täytyy kuolla. Että muslimit voisivat tuntea Kristuksen, meidän täytyy kuolla. Pitää olla marttyyrien ketju tulevaisuudessa, ennekuin nämä ihmiset ymmärtävät, että on olemassa Jumala, joka rakastaa heitä.

Jos emme ole valmiita maksamaan hintaa, en usko että mitään tapahtuu. Joskus meidän on hinta maksettava ja nähdäkseni sata vuotta olemme siirtäneet tuon hinnan maksamista. Kristinusko levisi ensimmäisellä vuosisadalla marttyyrien verellä. Ihmiset kuolivat ja niin Kristiusko levisi ja sillätavoin valloitimme.
Tänään pystyäksemme valloituksiin meidän on oltava valmiita kuolemaan. Seurakunnissa minulta kysytään; mikä tekee hyvän lähetyssaarnaajan? Vastaukseni aina on; oletko valmis kuolemaan? Jos et ole, pakkaa laukkusi ja mene  kotiin. Älä ryhdy lähetyssaarnaajaksi, pysy missä ole.

Sinun täytyy olla valmis kuolemaan ollaksesi lähetyssaarnaaja ja ajattelen tämän olleen elämän teema jokaisella menestyksekkäällä sellaisella. He olivat valmiita kuolemaan Jeesuksen tähden.
 
Haluni on nähdä seurakunnan heräävän ja jättävän omahyväisyytensä, huomaavan avoimet ovet Lähi-idässä, toisin kuin CNN ja FOX uutiset kertovat. Ne keskittyvät kertomaan miten muutamat amerikkalaiset kun on tapettu, se on melkein maailmanloppu heille ja me sanomme; onpa kauheaa, mitä ISIS tekee Lähi-idässä, mutta minä haluan kysyä yksinkertaisen kysymyksen; joka päivä abortti-klinikoilla heitätte vauvoja roskikseen. Eikö ne ole ihmisiä? Eivätkö ne kuole? Mikä on ero leidin, joka ottaa vauvansa ja heittää sen roskikseen ja ISIS-miehen välillä, joka katkaisee miehen kaulan.

Oliko tällä ihmisalulla valinnanmahdollisuutta? Ei ollut, tapoitte hänet. Kaverit, jotka kuolivat Syyriassa kaulat katkaistuna heillä oli valinnan mahdollisuus olla menemättä (sinne). He valitsivat seikkailun ja se oli hinta seikkailustaan. Niinpä me lajittelemme syntejä saadaksemme tekosyyn itsellemme. "Lähi-idässä on kauheaa, emme voi mennä sinne, ne tappavat ihmisiä."

Ne tappavat ihmisiä Amerikassa! Nuo ihmiset tarvitsevat meitä. He tarvivat meitä rakastamaan heitä. Rakkaus on tarkoituksellista, se ei ole meidän luontomme maukaista rakastaa, koska olemme itsekkäitä. Meidän on tarkoituksellisesti rakastettava. On etsittävä tapaa päästä sisälle heidän yhteisöihinsä ja rakastaa heitä.
Juuri kuten olemme Tyyrossa tekemässä. Me käytämme jokaisen tilaisuuden rakastamiseen. Jokaisen tilaisuuden. Kukaan ei koputa ovellemme ja pääse ulos saamatta jotain.

Aina he saavat jotain, koska se on rakkautta, joskus jopa meidän täytyy ottaa itse lainaa auttaaksemme ihmisiä.  Muistan miten kolme kuukautta sitten nuori mies tuli luokseni, hän on muslimi ja sanoi Herra Mohammed vaimoni on sairaalassa ja tarvitsen 200 $ saadakseni hänet pois, autatko minua? Sanoin; ilman muuta. Menin sairaalaan ja maksoin laskun, hän sai vaimonsa ulos. Kaksi päivää myöhemmin hän tuli luokseni sanoen; Herra Mohammed, onko sinulla isoa ristiä? Miksi Hassan sinä tarvitset isoa ristiä? Haluan ripustaa sen kaulaani ja haluan kertoa ihmisille että kristittyjen Jumala auttoi minua, kun teidän Jumalanne ei auttanut.

Tämä tuottaa Jumalalle kunniaa. Siksi olemme siellä kirkastaaksemme  ja kunnioittaaksemme Jumalaa. Siksi olemme siellä ja siksi olemme maailmassa, kulkeaksemme toisenkin virstan. Luulen, että ihmiset ovat kyllästyneet (vain) kuulemaan, että Jeesus rakastaa. He haluavat nähdä miten Jeesus rakastaa. Näytä minulle, miten Jeesus rakastaa minua.

Olemme erittäin mainioita puhumaan totuutta, laittamatta sitä käytäntöön. Ja emme laita sitä käytäntöön, kun ajattelemme, että riittää kun kerromme ihmisille evankeliumin. Se ei ole totta, koska se ei ole mitä Jeesus teki ja muistan miten opetuslapset, Jeesuksen lopetettua kansanjoukkojen opettamisen, sanoivat: "Okei päällikkö, laitetaan kamat kasaan ja lähetetään heidät kotiin." Jeesus sanoi: "Miten niin kotiin? Nämä ihmiset ovat nälissään, he haluavat syödä." "Mutta sinähän kerroit heille jo sanoman, kerroit evankeliumin, miksi meidän täytyisi ruokkia heitä? Antaa heidän mennä kotiin"

Ja me olemme tänään kuin nuo opetuslapset. Haluamme lähettää ihmiset kotiin. Emme halua nähdä vaivaa ruokkia heitä ja huolehtia heistä ja murehtia heistä. Olemme niin kiireisiä, olemme niin kietoutuneet tämän maailman asiaoihin, ettei meillä ole aikaa rakastaa enää.

Meidän täytyy ottaa aikaa rakastaa. Täytyy alkaa miksi Jeesus jätti meidät tähän maailmaan. Syy miksi kristittyinä olemme olemassa tässä maailmassa on loistaa. "Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa."

Olemme hyvien tekojen kansaa. Siksi olemme täällä. "Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto", sanoi Paavalikin Raamatussa. En itse keksi tätä.
Tarkoituksemme on elää täällä Kristukselle, ammatistamme huolimatta. Tohtorina olen täällä elääkseni Kristukselle, pastorina olen täällä elääkseni Kristukselle, liikemiehenä olen täällä elääkseni Kristukselle. Ammatissani Kristuksen täytyy tulla kirkastutetuksi ja julistetuksi. Siksi olen täällä. En ole täällä keräämässä omaisuutta, en ole täällä ansaitsemassa oppiarvoja. En ole täällä noiden asioiden vuoksi.

Tänään Lähi-idässä on avoimet ovet. Muslimi maailma on epätoivossa, veljet tappavat toisiaan. Nuoret ovat avuttomia ja toivottomia. He etsivät vaihtoehtoa. Vaihtoehtoa ei ole, koska me olemme peloissamme. Meidän on tuotava vaihtoehto heidän luokseen. Meidän on mentävä.

On valloitettava Lähi-itä rakkaudella, ei risteilyohjuksilla. Meidän on pystytettävä majakka Jeesukselle Kristukselle.  Sitä olen tekemässä. Aloitimme Tyyrossa, nyt siirrymme Jordaniaan ja kaikkialla, missä vain pystymme, pystytämme majakan Jeesukselle Kristukselle. Ovi, josta ihmiset pääsevät sisään kokemaan Jumalan rakkauden.

Se on Lähi-idän näkyni ja sen näyn haluan jakaa tänään Amerikan seurakuntien kanssa. Sanon niille; lopettakaa omahyväisyytenne. Vastatkaa haasteeseen, jonka Jumala on tänään eteenne laittanut.

Tänään ovet ovat avoinna... Ilm. 3:8; "Katso, olen avannut eteesi oven, jota kukaan ei voi sulkea." On mielenkiintoista, että Jumala asetti avoimet ovet Filadelfian seurakunnan eteen. Sana filadelfia tarkoittaa valjesrakkautta. 

Tarvitaan rakkautta käyttää hyväksi avaoimia ovia. Ei rakkautta, ei avoimia ovia. Kutsun kaikkia veljiä ja seurakuntia Amerikassa rakastamaan muslimeja kaikkialla.

Ei väittelemään kanssaan, ei suorittamaan apolegtiikkaa tai etsimään islamilaisuudesta, ettei meillä ole mitään yhteistä välillämme -paitsi, että olemme ihmisiä ja meidän täytyy saada viesti perille heille. Yhteistä heidän kanssaan, ja kaikkien muidenkin, on se, että olemme ihmisiä.

Meillä ei ole sama usko, emmekä ole matkalla saman Jumalan luokse. Meidän Jumalamme on elävä Jumala, on pyhä Jumala, on vanhurskas Jumala, joka rakastaa kaikkia ihmisiä. Tämä on sanoma, jonka me voimme välittää..

Kristinuskolla on sanoma, jota ei millään muulla uskonnolla ole. Meidän sanomamme on rakkaus, joka kulkee läpi Raamatun. Se on rakkauskertomus, miten Jumala rakasti ihmistä ja työskenteli kautta historian lunastaakseen hänet ja miten Hän tulee kirkaqstamaan ihmisen ikuisuudessa.

Se on rakkauskertomus ja sitä sanomaa ei ole millään muulla uskonnolla maailmassa. Mitä muut uskonnot tarjoavat on käskyjä ja kieltoja. Ei sieltä rakkautta löydy. Ihmiset ei voi ymmärtää tai käsittää rakkautta. Eivät voi ymmärtää että Jumala ihmishahmossa tuli maailmaan rakastaakseen meitä. he eivät voi käsittää sitä ja ymmärrän miksi.

Mutta siksi me olemme täällä, kertoaksemme, että tämä on todellista ja paras tapa kertoa, että tämä on totta, on se mitä Jumala on tehnyt sinun elämässäsi ja elää sitä kertomusta.

Haluni on että näemme ajan hädän. Nämä ihmiset Lähi-idässä kutsuvat meitä. Jumala käyttää ihmisten kärsimystä ja kipua. Hän avaa ovia niiden kautta, jotta me voimme päästä heidän elämäänsä tänään. Syyrian kriisi on tuonut miljoonia pakolaisia Libanoniin. Meillä on kaksi ja puoli miljoonaa pakolaista ja Jumala on avaamassa ovia heidän kauttaan ja heidän kanssaan olemme nähneet satojen heistä tulevan seurakuntaan ja kuulevan evankeliumin ja pelastuvan.

Tarvitsemme työntekijöitä ja tarvitsemme niitä, jotka tukevat työtä. Tarvitsemme esirukoilijoita, jotka seisovat rinnallamme.  Islamin kohtaaminen ei tapahdu Chigagon takapihoilla, vaan se tapahtuu Lähi-idän eturintamassa.

Siten me kohtaamme vihamielisyyden  ja väkivallan ja vihan. Meidän on mentävä, oman elämämme kustannuksella joskus.

Mutta Jumala on hyvä. Olen palvellut siellä jo kuusi vuotta nyt ja ennen sitäkin evankelioin ja Jumala on suojellut. Olen 49 vuotta vanha, enkä tiedä milloin Jumala on kutsuva minut kotiin, mutta milloin vaan se tapahtuu, Hän tietää mitä on tekemässä. Haluan olla kuuliainen. Tiedän myös että ennekuin Jumala kutsuu minut kotiin, ei tapahdu mitään.

Tiedän että Hänellä on suojamuuri ympärillämme ja milloin tahansa jotain sattuu, se on Hänen kunniakseen. Tiedän on jotain, jossa Hän tulee kirkastetuksi.  Ja että Jumala saisi kunnian, haluan evankelioida. Uskon, että  Jumala tulee kirkastetuksi mitä enemmän me evankelioimme.

Ajattelisin meidän jättäneen huomiotta sen, että Jumala saa eniten kunniaa, kun eniten evankelioimme, eikä silloin kun rakennamme mega seurakuntia tai pidämme kauniita konsertteja.

Mutta kun me evankelioimme, me menemme ulos ja kerromme suuresta rakkauden sanomasta, jota mikään toinen uskonto maailmassa ei tarjoa. Joka voi muuttaa elämäsi ja tekee sinusta uuden ihmisen ja tuo sinulle elämän herättäen sinut kuolleista.

Rukoilen, että tämä sanoma tulee kuulluksi ja ihmiset heräävät tajuamaan asiat. Kiitos teille.

- - -

Olen Hanan, Mohammedin vaimo. Mohammed on seurakunnan istuttaja täällä Tyyrossa. Kuten nimestä voi päätellä hän oli alunperin muslimi, mutta on kääntynyt kristityksi.

Eräs tapa jolla autan seurakunnassa, on kujettaa ihmisiä sinne ja kotiin. Monet haluaisivat tulla, mutteivät voi ellemme auta heitä siinä.

Useimmat niistä joita saamme (mukaan) ovat Syyrian pakolaisia. Sodan aikana heidän on täytynyt
paeta, ensin kylästä kylään siellä, mutta sitten he tajusivat, että täytyylähteä maasta ja tulivat tänne.

- - -

Me maksoimme raskaasti tästä mainoskyltistä, jonka voit nähdä Tyyrossa tänään: Tyyron evankeliumin julistus keskus. Olisimme voineet laittaa siihen: Tyyron englannin opetus keskus. Se olisi helppo tehdä ja välttää kaikki ongelmat, mutta me halusimme kertoa ihmisille, että olemme täällä julistaaksemme evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta.

Emme aio opettaa heille englantia. Palvelutehtävämme fokus on istuttaa seurakunta Jeesuksen Kristuksen majakaksi, Tänään Tyyrossa monet siellä asuvat tietävät, että siellä on paikallinen seurakunta, joka palvelee ja auttaa ihmisiä ja antaa ruokaa ja auttaa vuokranmaksussa ja auttaa terveysasioissa, joka on jo itsessään todistus Jeesuksesta.

Tavoite on kolmena vuotena, kun olemme vuokralla on ostaa paikka itsellemme. Ostetussa paikassa olet omillasi ja Hizbollah tai muut tahot eivät voi mitään sinulle. He voivat polttaa, voivat yrittää tuhota sen, tai muuta sellaista, mutta eivät voi ajaa meitä pois.
Monesti he painostavat vuoraisäntää. Sen he tekivät (entiselle) ja meillä oli ongelma hänen kanssaan, meidän täytyi lähteä. Nyt olemme tässä paikassa kolme vuotta (olleet), uusin juuri sopimuksen kanssaan toiseksi kolmeksi vuodeksi, mutta ennen uusimista, häntä painostettiin.  Enkä tiedä mitä aikovat tehdä.


Me juuri lopetimme tämän vuotisen kesäleirimme pakolaislapsille. Oli uskomatonta, että noin 200 lasta oli mukana. Meillä oli terveys klinikka, jossa kävi 70 ihmistä ja me olemme vain 20 ihmistä, jotka yrittävät palvella niin monia.

Me tarvitsemme työntekijöitä. Me tarvitsemme ihmisiä, jotka vastaavat Jumalan kutsuun palvella Häntä Lähi-idässä ja kaikkialla Libanonissa, Beqaa laaksossa, Tyyrossa. Tarve on suuri ja sato on runsas, mutta työntekijöitä on vähän...

(Käännös: HM Ojala)