syyskuu2015odotukset

Mitä tulossa syksyllä 2015?

Onko katastrofi tulossa syksyllä 2015? Mitä ajatella ja toimia?

Jo jonkun aikaa on esim Youtubessa ollut nähtävissä hyvin monenlaisia videoita, joissa on ennustettu "jotain suurta" tapahtuvan syksyllä 2015. Ja erityisesti syyskuussa, (mutta myös myöhemminkin loka-joulukuussa). Tekijät tai asian esilletuojat ovat olleet niin uskovia kuin uskomattomia ja sisältö monille lähinnä kai ihan uskomatonta.

On kerrottu, miten "eliitti" (siis nyt lähinnä puhutaan USA:n sellaisesta) on paniikissa ja evakuoimassa itsensä pois harmin tieltä esim Uuteen Seelantiin tai turvaluoliin, esim tähän tapaan (video englanniksi):

Alex Jones: Totaalinen hätävaroitus, eliitti evakuoi nyt

"Maailmanlopun" päivämääriä on annettu kautta historian tämän wikipedian artikkelin mukaan ainakin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maailmanlopun_p%C3%A4iv%C3%A4m%C3%A4%C3%A4rist%C3%A4 (Asiaa tuntemattomat usein sekoittavat maailmanlopun ja Kristuksen paluun, kuten tuollakin).

Mitä odotetaan tulevaksi syyskuussa?

-Asteroidi iskee maahan (23/24 syyskuuta). NASA antoi tiedonannon ettei heillä ole sellaista tiedossa.

-USA:n dollari romahtaa. Onkin ennustettu ja odotettu jo pitkään.

-CERNissä pitäis jotain tapahtuman tähän aikaan tänä julistamanaan "valon vuonna".

-Ranskan ulkoministerin antamat 500 päivää "ilmastokaaoksen" koittamiseen täyttyvät.

-Paavi menee USA:n vierailulle ja tapaa mm. Barak Obaman.

-YK:n 70 istunto pidetään ja Palestiinalaisvaltio Ranskan ehdotuksesta saatetaan luoda. (Ennustettu Jerusalemin ja Luvatunmaan jako)

-Juutalaisten Sabattivuosi (joka seitsemäs vuosi) loppuu ja Riemuvuosi (joka 7x7 vuosi) alkaa. Pörssi saattaa taas romahtaa, kuten on sanottu käyneen esim. 2001 ja 2008, sekä aiemmin.

Juutalaiset juhlat ja 2014-2015 kuun- ja auringonpimennykset:

(Täysi kuunpimennys (tetradin 4. verikuu) 28.9.2015 näkyy esim. Helsingissä:

http://www.timeanddate.com/eclipse/in/finland/helsinki )

HM Ojalan puhe aiheesta 12.8.2015

Raamatullinen kanta asiaan

Mat 24:35-36: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

Maailmanlopun ennustelijoita on riittänyt ja Jeesuksen tuloakin on monet laittaneet erilaisille päiville, mutta vain Isä tietää. Piste.

Mutta Jeesus kehottaa olemaan valmiina tulemuksensa päivää varten:

Mat 24:37-42: Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.

Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,

eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.

Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.

Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.

Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.

Mitä tulee katastrofeihin, joita on ollut maailman sivu ja hyvin saattaa tulla milloin vaan, varsinkin näinä epävarmoina ja sotaisina aikoina (maailmanlaajuisesti ajatellen), niin on hyvä pitää mielessä pari Raamatun kohtaa, jotka viitaavat tähän vaaraan ja miten siihen tulisi suhtautua:

Snl. 22:3: Mielevä näkee vaaran ja kätkeytyy, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja saavat vahingon.

Snl. 27:12: Mielevä näkee vaaran ja kätkeytyy, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja saavat vahingon.

Herraan uskova ei luota olosuhteisiin tai yhteiskuntaan vaan Jumalaan, joka pitää omistaan huolen pahoinakin päiväinä:

Psa 37:16-19: Vanhurskaan vähä vara on parempi kuin monen jumalattoman tavarain paljous.

Sillä jumalattomain käsivarret särjetään, mutta Herra tukee vanhurskaita.

Herra tuntee nuhteettomain päivät, ja heidän perintönsä pysyy iankaikkisesti.

Pahana aikana he eivät joudu häpeään, ja nälän päivinä heillä on kyllin syötävää.

-Takasin etusivulle-