Erikoisohjelma eSpecial 2012/37, lähetys torstaina 13.9.2012



 

Ohjelmassa:

HM Ojala: Muutamat uutiset

Saalem-temppelin kattotalkoot

Hanna Väyrynen todistaa

- - - -

Uutisia:

Mellakoita aiheuttanut Muhammed video pilkkaa myös Jeesusta
?

E-hei, kuvassa ei ole "Jeesus" vaan "Muhammed"

Protesteja tiistaina 11.9. Egyptissä ja Libyassa aiheuttanut ja yhdysvaltalisen suurlähettilään kuolemaan johtanut amatöörimainen videotekele 'Innocence of Muslims' (Muslimien viattomuus) kuvaa  Muhammedin tyypillistäkin tyypillisemmäksi Jeesus-hahmoksi.

Videon teon todellisista motiiveista voi vain esittää arveluja -kuten päätekijästäkin. Tekijäksi mainitusta "israeli-amerikkalaisesta" Sam Bacilesta kun ei kuulemma löydy tietoja, sen kummemmin Israelista kuin Amerikoistakaan.
Videoteossa konsultoinut Steve Klein sanoo videotekijän todennäköisesti käyttäneen salanimeä ja videon olevan osa disinformaatio kampanjaa. Mutta onko hänen lausuntonsa sitten oikeaa infoa, kun hän väittää suuren osan tekijöistä olevan kopti tai evankeelisia kristittyjä, huomioon ottaen, että kukaan uskova voi hyväksyä videon julkeata riettautta ja tahallisesti kuvata päähahmo nimenomaan sellaisena kuin kymmenet kristilliset maalaukset ja elokuvat Jeesuksen esittävät.  Pätkän näyttelijät puolestaan sanovat heitä johdetun harhaan ja sanotuvat irti työnsä lopputuotoksesta.

Mellakoitten syynä oli nyt arabiaksi käännetty versio heinäkuussa nettiin ladatusta filmistä, joka ilmestyi youtubeen samoihin aikoihin kuin "terrorismin vastaisen sodan" lähtölaukauksesta tuli kuluneeksi 11 vuotta, 11.9. siis. Muslimien ei tietenkään pitäisi omien Muhammedin kuvan esittämisen jyrkästi kieltävien oppiensa mukaan levittää kyseistä rainaa. Jos joku taho maailmassa haluaa terrorismin kukoistavan ja  "terrorismin vastaisen sodan" jatkuvan, heidän asiaansahan tälläinen provokaatio ajaisi mainiosti.

http://www.rawstory.com/rs/2012/09/12/israel-says-no-connection-to-anti-islam-film
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2202080/Who-Sam-Bacile-Identity-man-anti-Mohammed-film-crumbles-records-found.html?
http://www.theatlantic.com/international/archive/2012/09/muhammad-film-consultant-sam-bacile-is-not-israeli-and-not-a-real-name/262290/


"Asioista perillä olevan lähteen" tunnustuksia

Huippuekonomisti ja menestyskirjailija John Perkins esittää näkemyksiään ja ajatuksiaan amerikkalaisessa opinahjossa.

Tuli törmättyä netissä amerikkalaisen John Perkinsin omiin kokemuksiinsa "taloudellisena ammattitappajana" perustuvaan ajatteluun maailman lähimenneisyydestä, nykytilasta ja tulevaisudesta. Hän esittää, että Yhdysvallat on luonut maailman historiassa ennenkuulumattoman ja uudenlaisen imperiumin, joka perustuu -vasemmistopropagandasta tuttuja ilmaisuja käyttääksemme- imperialistiseen kansojen riistoon. Hommassa ei ole tietoakaan "demokratian levittämisestä", vaan myös demokraattisesti valitut kansanjohtajat saavat väistyä, jos ovat suuryhtiöiden etujen tiellä ja elleivät taivu korruptoitavaksi, vaikka kuinka ajaisivat kansansa parasta (esim -50 luvulla Iranin Mohammed Mossadeq sekä Ecuadorin Jaime Roldós Aguilera ja Panaman johtaja Omar Torrijos kuolivat ilmeisen tahallisissa lento-onnettomuuksissa 1981). Perkins itse kertoo olleensa mukana em. Etelä-Amerikan johtajien taloudellisessa manipuloinnissa, kun se ei onnistunut tuli "onnettomuuksia."

Hänen selityksensä maailman nykyjärjestyksestä tuntuisi selittävän monta asiaa ja paljon viime vuosikymmenien historiaa, mutta kun hän menee vetää johtopäätöksiä tai puhuu muista asioista käy kuten kuvatessani taannoiin työhuoneeni sympaattista vierailijaa -kaikki ei olekaan enää ihan selvää.
- -
Jokatapauksessa parissa minuutissa esitettynä hänen selityksenä nykymenolle maailmassa kulkee jotenkin näin (linkissä suomennettuna):

http://vimeo.com/39392521


Suomalainen Verkkomedia.org (ja jatko on suurinpiirtein heidän tekstiään) on tehnyt John Perkinsin kanssa haastattelun, koskien Suomen ja Euroopan tilannetta. Siinä todetaan, että vaikuttaa siltä että Taloudelliset ammattitappajat ovat siirtyneet kolmannen maailman maista vauraisiin länsimaihin.

John Perkins on pääekonomisti ja kirjailija. Hän on toiminut pääekonomistina merkittävässä kansainvälisessä konsulttiyrityksessä nimeltä Chas. T. Main incorporated. Hän on neuvonut talousasioissa Maailmanpankkia, YK:ta, Kansainvälistä valuuttarahastoa, Yhdysvaltain valtiovarainministeriötä, Fortune 500:a yrityksiä sekä lukuisia valtioita ympäri maailmaa.
Perkins on työskennellyt suoraan valtionpäämiehien ja suurten yritysten toimitusjohtajien kanssa. Hänen taloutta ja geo-politiikkaa käsitteleviä kirjojaan on myyty yli miljoona kappaletta. Ne ovat olleet kuukausia mm. New York Timesin bestseller-listalla, ja kirjoja on julkaistu yli 30 kielellä.

Teoksensa "Confessions of an Economic Hit Man", (suomeksi; "taloudellisen ammattitappajan tunnustuksia"), oli peräti 70 viikkoa New York Timesin Bestseller-listalla. Kirja paljastaa hätkähdyttäviä yksityiskohtia kansainvälisestä lahjonnasta, kiristyksestä ja korruptiosta.

Hänen toinen teoksensa "Secret History of the American Empire" (suomeksi; "Amerikan imperiumin salainen historia), joka myöskin on New York Timesin bestseller, kertoo laittomista operaatioista ja hankkeista, joilla ollaan onnistuttu luomaan maailman ensimmäinen aidosti maailmanlaajuinen imperiumi (jonka luomisessa esimerkiksi Roomalaiset aikoinaan epäonnistuivat)

Perkins on luennoinut yli 50 yliopistossa ympäri maailmaa, ja hän on kirjoittanut kirjoja mm. alkuperäiskulttuureista ja niiden muuttumisesta. Hän on ollut esillä lukuisilla mediaforumeilla, suurimmilla ulkomaisilla TV kanavilla sekä sanomalehdissä, esiintynyt useissa dokumenttielokuvissa ja hänen artikkeleitaan on julkaistu lukemattomissa lehdissä (ja ehkä myös joissan, jotka ovat tulleet luetuiksikin, HM huom).

Myyntimenestyksestään huolimatta Perkinsin saavutukset eivät ole saaneet laajempaa huomiota valtamediassa.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=733

Perkinsin haastattelu suomeksi robottiäänellä tulkattuna: www.youtube.com/watch?v=3lNMpUXqoJA


Ylllä oleva saa ajattelemaan, että tälläisetkö lie kuviot EVM:nkin takana:

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=789468



Kardinaali Dolanin reipas rukous USA:n Demokraattipuolueen kansallisen konventin päätteeksi


Rukouksessaan kardinaali pyysi mm. Jumalaa "antamaan siunauksensa niille, jotka odottavat syntymistään, että he voisivat olla tervetulleita ja suojeltuja." Hän myös pyysi siunausta nimeltä mainiten kilpailevan puolueen presidentti- ja verapresidenttiehdokkaille, "heidän tavoitellessaan yhteisen hyvän nimissä julkista virkaa."
Rohkeaa.

http://www.patheos.com/blogs/frmichaelduffy/2012/09/cardinal-dolan-at-the-dnc/