2012esp11

Erikoisohjelma eSpecial 2012/11, lähetys torstaina 15.3.2012

Simo todistaa ja simo räppää... Lavrenchukin musiikkiperhe musisoi (ei arkistointia)

Uutisia:

"Kony2012" on mediakampanja, joka on saanut runsaasti huomiota viime päivinä netissä ja muualla medioissa. Saman niminen video on saanut puolessatoista viikossa lähes 100 miljoonaa katsontakertaa (vimeo + youtube).

Hommassa on kyse siitä, että vuosia sitten kolme kalifornialaispoikaa videokameroineen matkustivat Afrikkaan ja törmäsivät karuun ja kauhistuttavaan todellisuuteen, joka kosketti paikallisia lapsia. Lapset kerääntyivät nukkumaan öisin kaupunkien keskustoihin ollakseen turvassa Joseph Konyn johtaman sissijoukon, LRA:n, sieppauksilta. Pojat tarttuivat toimeen ja ovat herätelleet videoilla ja erilaisilla tempauksilla maailmaa näkemään mitä on meneillään ja saadakseen Konyn toimet pysäytetyksi.

Kony kävi omaa sotaansa Pohjois-Ugandan "vapauttamiseksi", ja Raamatun kymmeneen käskyyn perustuvan hallinon saattamiseksi voimaan alueella ja sitä yrittäessään on sanottu rikkoneen kaikkia niitä vastaan brutaalillla tavalla (Kony itse kieltää syytökset ja selittää niiden olevan hallituksen joukkojen työtä ja propagandaa).

Johtamansa Lord's Resistance Army, (Herran vastarinta armeija) toimii nimensä mukaisesti Jumalan nimissä, vaan ei Hänen johdossaan. Johdossa on toisen puolen henget, jotka ohjaavat kyseistä kaveria. Henkimaailman todellisuus on tämänkin päivän Afrikassa ja afrikkalaisten mielissä huomattavasti konkreettisempaa kuin materialistisessa lännessä. Kristillinen vaikutus on huomattava Ugandassa, sen sanotaan olevan 2/3 osaa kristitty maa, mutta valitettavasti vanhat tavat ja uskomukset elävät yhä ja sekoittuvat uusiin käsitteisiin.

LRA:n edeltäjä oli Konyun serkun Alice Auman (tunnetaan nimellä Alice Lakwena) johtama Holy Spirit Movement (Pyhän Hengen liike). Auma oli meedio, joka kääntyi katolisuuteen, mutta myöhemmin henki nimeltä Lakwena otti hänet valtaansa ja alkoi käyttää tätä vastarintaliikkeen johdossa. Alussa tuli joitakin huomattavia voittojakin, mutta myöhemmin (1988) ryhmä kärsi lopullisen tappion presidentti Musevenin joukoille, Lakwena jätti Alicen ja tämä pakeni Keniaan, jossa kuoli pakolaisleirillä.

Kony uskoo henkimaailman ohjaukseen ja hänen sanotaan uhranneen tietyillä uhripaikolla vuorilla erilaisia uhreja, myös ihmis- sellaisia. Hänen uskomusjärjestelmässään nähdään piirteitä niin pakanuudesta, krisitinuskosta kuin islamistakin.

Kony on jättänyt Ugandan jo 6-7 vuotta sitten ja siihen liittyy maan uskovien käymä rukoustaistelu esim pastori John Mulinden johdolla. Presidentti Musevani, kuultuaan rukoustaistelusta, auttoi kristittyjä hajottamaan LRA:n pystyttämän demonisten alttarien järjestelmän.

Sittemmin Joseph Kony on oleskellut Keski-Afrikan tasavallan ja Kongon demokraattisen tasavallan alueilla ja joukkonsa on pienentynyt muutamaan, ehkä kahteen sataan taistelijaan.

Kony2012 videon takana on mainittujen kalifornialaisten perustama Invisble Children-järjestö, joka siis toimii Konyn kiinni saamiseksi ja toimittamiseksi Kansainväliseen rikostuomioistuimeen, jonka ykkös etsintäkuulutettuna tämä on. IC ei saanut aiemmin USAn hallintoa innostumaan asiastaan, mutta sittemmin presidentti Obama on lähettänyt 100 sotilasneuvonantajaa alueelle. (Ja, kyllä, sittemmin on Ugandasta löytynyt öljyä).

http://www.invisiblechildren.com/

http://www.charismamag.com/index.php/component/content/article/260-cover-story/13294-ugandas-miracle

http://kabiza.com/US-Troops-arrived-in-Uganda.htm

http://www.youtube.com/watch?v=dWiF9hSgyoU&feature=list_related&playnext=1&list=SPE918F35BAB7CFC0E

Kampanjan kritiikkiä:

http://visiblechildren.tumblr.com/post/18954353409/not-alone

http://blog.foreignpolicy.com/posts/2012/03/07/guest_post_joseph_kony_is_not_in_uganda_and_other_complicated_things

---

Brittihallitus: Kristityillä ei ole oikeutta pitää ristiä töissä

Telegraph lehden nettiartikkelin mukaan maan hallitus väittää merkityksellisessä oikeusjutussa, että kristityillä ei ole oikeutta pitää työpaikallaan ristikoruja. Kaksi brittiläistä naishenkilöä, Nadia Eweida ja Shirley Chaplin, ovat vieneet asian Euroopan ihmisoikeus tuomioistuimeen haluten saada siltä päätöksen oikeudesta pitää ristiä esillä.

Samaan aikaan Britannian hallitus an aikeissa laillistaa "homoavioliitot", (joten selväähän on että kun jonnekin päin tällä linjalla oikeuksia halutaan lisätä, on niitä toisesta päästä otettava pois, näemmä).

http://www.telegraph.co.uk/news/religion/9136191/Christians-have-no-right-to-wear-cross-at-work-says-Government.html

---

Kuvan kierrätystä

Honest Reporting järjestö paljastaa, että YK:n alaisessa järjestössä työskentelevän Khulood Badawin netissä kiertoon laittama kuva, jonka sanotaan olevan Israelin viime päivien Gazan iskujen aiheuttama, onkin todellisuudessa jo vuodelta 2006. Verissään isän sä käsivarsilla oleva tyttö putosi keinusta, mutta silloin uutistoimisto Reuters antoi ymmärtää asialla olevan jotain tekemistä Israelin puolustusvoimien kanssa, mutta saatuaan tietää asian oikean laidan julkaisi korjauksen asiasta, HR raportoi.

http://honestreporting.com/exposed-un-media-official-responsible-for-false-photo-tweet/

Obaman salainen sota

Reutersin erikoisrabortissa Chrystia Freeland ja David Rohde kertovat Obaman olleen edeltäjäänsä George "Poika" Bushiakin sotaisampi. Miehittämättömillä lentokoneilla tehtyjä salaisia hyökkäyksiä on tehty jo ainakin 239 kappaletta CIAn toimesta Nobelin rauhanpalkinnon saajan aikana, viisinkertainen määrä sotaisana pidettyyn ja siksi vihattuun Bushiin verrattuna.

---

Jerusalemissa pornokaupat musiikkikoulutiloiksi seurakunnalle

King of king's seurakunnan kampanja sisäänkäyntinsä lähettyvillä olevien pornokauppojen tilojen ostamiseksi onnistui yli odotusten ja nyt toisen tiloja muutetaan kristillisen Yuval musiikkikoulun tarpeisiin, kun odotellaan toisen kohdalla vuokra-ajan loppumista ja tilojen saamista seurakunnan käyttöön.

Yuval School of Music & Arts from King of Kings on Vimeo.

----------------------------------------------------------------------------

-Huomautus:Tämän sivuston julkaisija ei jaa välttämättä kaikkia ylläolevien uutisoijien mielipiteitä-

----------------------------------------------------------------------------

-Takasin etusivulle-